illan hämärtyessä
äitini huopuu nojatuoliinsa

pidellen kahvikuppiaan
haaleaa

valas liukuu
veden ulottuvuudessa

ääni
aallot

minä kirjoitan
kuuntelen ilmaa

vesi naisen ympärillä
pinnan alla
tyynet tasaiset vedot

aallot

vapisen kirjastossa
vaihdeltuani lauseiden paikkaa tunnin verran
tuijotan samasta häkistä ulos

saunan lauteiden ja
turkoosin veden välissä
kohtaan
sen joksi vielä tulen

olen pahoillani. minulla ei ole runoa. näen että olen keskeneräinen.


kaikki tämä sinun on opittava
mutta älä jää tähän
ota minua kädestä niin menemme


lähetät postikortin matkalta

pieni sammakko

nyt kirjoitan vain sanoja, en vaadi tästä runoa.

olen ollut pakosalla jo viikkoja. välillä tunnustelen lantioluuta, joka on kevään aikana työntynyt pehmeästä ihosta. en ole varma mikä se on, jolta piilottelen. mitä pelkään niin, että vältän ajatuksia? pelosta lamaantuminen on tuttu vieras, esittelen sille videopelejä, roolipelejä, tv-sarjoja ja elektromusiikkia. emme huomaa valoa, toisen kosketusta, pyörää pihalla. olemme olohuoneessa pimennysverhojen takana, peläten puhelinsoittoja, seuraten kun basilikan lehdet käpristyvät, kun hyönteiset imevät niistä solunesteen.

on asioita, jotka ruumiini muistaa paremmin kuin minä

kertomatta minulle se liikkuu

tuo varovasti jotakin, pitelee sitä niin, etten näe

teen makua
lyhyiden hiusten keveyttä
sykettä sormenpäillä
solisluuta

Painan
kaksikymmentä milligrammaa

pieni kapseli
pölyä sisällä

siellä joukossa
sanat pienelle tytölle

uloskäynti
pakenen kuin tuon invaasion alta

--

miksei uutisoida, että
olisikin sopivaa hapuilla


miten kaukana vaatimuksia esittävät puheenjohtajat ovat
maailmassa jossa ihmistä ei ole
tuotantokapasiteettikin riittämätön
eivätkö he koskaan  koe  olevansa

lausuntojen välissä
työpöydän alla itkettää


miksei aitoa uppiniskaista vihaa
miksi itsesyytöksiä
miksi näiden arvotonten ihmisten arvottomat sanat
itsekeskeisten suorittajien psykopaattien valehtelijoiden

miten kovaa löisin heitä avokämmenellä
sisälläni herätessä viimeinen vaisto itsepuolustukseen
onko näillä kurjilla raukoilla oikeutta ajaa sukupolveni ylitse
muiden nyökytellessä

eikö heidän silmissään
pahaa oloa

miten vaikeaa minun ajatella heitä ymmärryksellä toista ihmistä kunnioittaen
en saa samaa takaisin

pelti toisensa jälkeen
onttoja epäonnistumisia


syö lääkkeitä
älä syö muuta
askel viereen kurkota hengitä
uudestaan


salvia imetty hailakkaaksi

YRITÄN

Skeemani ovat rikki
niiden lävitse vaikea päästä

Eteisen peilistä en näe
mutta olohuoneen taulusta
lasiin heijastuvasta valosta
itseni

Lävitseni näkyy värejä
en ole vain alaston

olen kaksin kerroin lattialla
en kuule jumppavideon ääntä enää
räkä valuu pitkin reittä

miksen osaa 

lähdin kirjoittamaan mutta sitten löin kaiken pois koska en ollut

halusin sanoa
minä horjahtelen, reidet höllyvät ja lyövät yhteen, hengästyn ja lannistun ja mahassa hölskyy juotu vesi
en tiedä mihin se ilo meni, se lanteiden pyörittämisen vilpitön riemu, joka ei välittänyt siitä jos ei nyt ihan ohjeen mukaan ja vähän hitaammin
tämäkö on minun sairauteni
hiipivä nielevä enriitä
kaikkeenyltävä

suihkussa mietin miksen taistele
miksen päätä että saan olla itseni tehdä niin kuin minä
mistä tämä tulee tämä kuolettava enriitä
ja miksi se on minussa kiinni
miksi se ei lähde irti kaikilla niillä rohkaisevilla ajatuksilla joita välistä muistan antaa itselleni
riittävä on hyvä mutta hyvä ei ole riittävä

itkettää kun olen niin julma

Ovia

minulla on ovia
ja enkeleitä joilla ei ole lukumäärää

palaamista ei tulisi pelätä
minussa on voimaa jo
ansaitsen rakkautta ja onnellisuutta

luulen, että jos vain kirjoitan
alan parantua, jos hengitän
jos teen sen sanojen kautta
voisin ohjata itseäni lempeällä kädellä

minua unettaa hyvällä tavalla
eheästi

(Kirjoitettu junassa juuri sen jälkeen, kun luin Paolo Coelhon Valkyriat. Sitten nukahdin ja heräsin Helsingissä.)

tänään kirjoitan

olemme majassa

olen odottanut pyrähdystä, henkäyksenjälkeinen tauko
odottanut ja pelännyt hirvittävästi, mitä tulee tapahtumaan
minulle kerrottiin ettei mitään, mikäli en tee
että kuihdun pois, sanat muuttuvat kirjaimiksi ja pöytäpyyhkeistä tulee ainoa todellisuuteni

löytäisinkö sanat

limonaatin nimi on lorina ja me hymyilemme sille