olen kaksin kerroin lattialla
en kuule jumppavideon ääntä enää
räkä valuu pitkin reittä

miksen osaa 

lähdin kirjoittamaan mutta sitten löin kaiken pois koska en ollut

halusin sanoa
minä horjahtelen, reidet höllyvät ja lyövät yhteen, hengästyn ja lannistun ja mahassa hölskyy juotu vesi
en tiedä mihin se ilo meni, se lanteiden pyörittämisen vilpitön riemu, joka ei välittänyt siitä jos ei nyt ihan ohjeen mukaan ja vähän hitaammin
tämäkö on minun sairauteni
hiipivä nielevä enriitä
kaikkeenyltävä

suihkussa mietin miksen taistele
miksen päätä että saan olla itseni tehdä niin kuin minä
mistä tämä tulee tämä kuolettava enriitä
ja miksi se on minussa kiinni
miksi se ei lähde irti kaikilla niillä rohkaisevilla ajatuksilla joita välistä muistan antaa itselleni
riittävä on hyvä mutta hyvä ei ole riittävä

itkettää kun olen niin julma

Ovia

minulla on ovia
ja enkeleitä joilla ei ole lukumäärää

palaamista ei tulisi pelätä
minussa on voimaa jo
ansaitsen rakkautta ja onnellisuutta

luulen, että jos vain kirjoitan
alan parantua, jos hengitän
jos teen sen sanojen kautta
voisin ohjata itseäni lempeällä kädellä

minua unettaa hyvällä tavalla
eheästi

(Kirjoitettu junassa juuri sen jälkeen, kun luin Paolo Coelhon Valkyriat. Sitten nukahdin ja heräsin Helsingissä.)

tänään kirjoitan

olemme majassa

olen odottanut pyrähdystä, henkäyksenjälkeinen tauko
odottanut ja pelännyt hirvittävästi, mitä tulee tapahtumaan
minulle kerrottiin ettei mitään, mikäli en tee
että kuihdun pois, sanat muuttuvat kirjaimiksi ja pöytäpyyhkeistä tulee ainoa todellisuuteni

löytäisinkö sanat

limonaatin nimi on lorina ja me hymyilemme sille