tämä ei ole runo vaan jonkinlainen ymmärrys siitä, että rakkautta ei voi ansaita
että rakkaus ei ole mikään palkinto jonka saa täytetystä ehdosta, suoritetusta velvollisuudesta
että joko minä annan ja vastaanotan itselleni sen syvän välittämisen ja lämmön jota varten minä olen olemassa, joka on minun yksi ja ainut oikea taitoni,
tai sitten en ollenkaan
ja koska kukaan ei tule rakastamaan minua sellaisena kuin minä olen, sehän se on, se ydin, se keskus, hirttoköysi
minun on kyettävä siihen itse
on uitava itseäni vastaan, ja jossain sukelluksen kohdassa kohdattava omat käsivarret, vain pienemmät, nuoremmat, hauraammat
siksi vain, että on
on luotettava
Miten tällaista tekstiä voi kommentoida? Miten auringon valoa kuvata? Miten hiljaisuudesta puhua? Miten nähdä pimeyden läpi?
VastaaPoista