häntää ilman

Iltaisin hän
pukee ylleen vinonaamaisen ketunraadon,
häntää ilman,

ja silittää

kissa polkee
suuren metallisen kaaren päällä

se soi useampaa ääntä, ja minä kuulen:
päästä irti
kuulen
hyppää

kuulen kanteleen ja avaruusrummun


 - -


mutta en osaa ei ole vastaus

veljeni ei puhu sitä kieltä

hän vain ottaa huuliharpun ja puhaltaa

pienet hyönteiset
tulevat lehdilleni kuin kotiinsa

pienten raajojen paino
tarpeeksi taivuttamaan varret

kun vain tahtovat levähtää

Miksi haluan tämän oven
tämän jossa on latinankielinen nimi
jota en muista numero jolla ei ole väliä

miksi on tahti josta aina jään


(löysin tämän papereista. kirjoitettu 2009)

hetken
vastaantullut vieras kissa
puskee päätään polveeni, sallii
käteni koittaa turkkia

aion katsoa sen jäljestä
hymyillen

en tunne käsiäni
ne vain venyvät
pitenevät, ohenevat

aavistan, kohta
sormeni napsahtavat
ja varpaat,
altani

kurkotan,
kohta

Siellä huojuu kaislikossa
hapuilee juurilla matalaa vettä
pelkää ettei
pidä itseänsä
ettei pysy
ettei luota

poltan sormeni
pyyhkäistessäni perhoset liekkiin

paiskon toiveeni kuin
lautaset rantakiviin

haukkova suu huterat sanat

pelko

tuntematon juna
hämärälle laiturille paistaa
hyteistä sumea valo

varovaisesti käsiini taiteltu lippu


mihin sinä viet

hetkien esiin pesemät säikeet,
seitit

tuulessa heiluvat
hätäiseen kerityt
kipeästi katkotut

tunnottomia kohtia
sormenpäillä

mutta
tuttujen käsien välillä

langanvahvuiset
valossa kiiltävät
kiinnipideltävät

lautanen
luujauhonvalkea
valunut lasite
sormenpäillä
pieni lohkeama,
tässä reunalla,
kun pitelen

kun kopautan

ei soi



alkanut hiljaa haljeta

olen sokeutumassa

peilistä en ole nähnyt

mutta nyt näköni ulottuvilla
vain ohutta, paksua ja kuoppaista
raajoja, ruumiita, hiusta

näkökenttäni ei kapene
se laajenee
se syö kaiken, se tukkii minut
se nielee ja nielee ja nielee
se imee ihmiset ympäriltäni hiuslatvoista lähtien

tässä olen, olen alasti, en näe mitään sillä mitään ei ole

mustaa lyijykynänjälkeä
iho ainoa ehjä asia


tajuttomuus


unessa painan kättä mustan auton pintaa pitkin
tiedän että se on lämmin, jäähileen läpi, poskea vasten,
tiedän kämmentä vasten

nousen kyytiin, takaovesta, nahkapenkille, kuskin siluetti, katse peilissä

tuoksun hyvälle

nenä kulkee helposti
pitkin pehmeää puhdasta ihoa

tuntuu
lantio
varpaat
maha
pehmeät kyljet vierilläni

valoa vasten hento karva

unen puute
on nälkä
valkoisia kapseleita


mitä jää
jääkö mitään


jos ei ole kuin kurkkua polttava
ihoa myöten kulkeva
jalkapohjia painava

maha täynnä
kynänviivoja.
käsivarsien pehmeä,
anteeksiantamaton karva.

kipu kaikkiin kasvattamiini kerroksiini kudottuna

Tämä kummallinen tila
itseni ja ystävieni välissä

jossa kosketus kestää tarpeeksi kauan yli kuusi sekuntia jotta oksitosiinia alkaa erittyä 
jossa minut nähdään
jossa laitan kolikon automaattiin Puistolan juna-asemalla puoli kolmelta yöllä
jossa minulle tuodaan lasillinen trockenbeerenauslesea

täällä ystäväni pitelevät minua
ja olen niin kiitollinen 
en näe, en ymmärrä
mutta olen niin kiitollinen

Jaloillani huomaan itseni paremmin
Huomaan säryn, pienet äänet, polvinivelen ratinan
Ihon kuopat huomaan, ohi kulkevista ikkunoista
vääristyneen muodon

Se iskee vasten lasia,
koko olemassaolo helisee hetken

Neljäkymmentä milligrammaa, niinkö vähän painan

Olen torni

tähän ruumiiseen kelmutettuna

niin kuin kudoksiini kerääntyvä valkea rasva
kokemusten päälle levittäytyvä kalvo
eristäisi minut todellisuudesta

täällä alla ilma on paksua
poski likaisen lakanan hiekkaa vasten
suljetun oven kuumaa pintaa vasten

maito on lopussa
ulkona pimeää

onko mentävä

Näen ikkunasta sisään
Toisella puolen
taon sitä vasten


lattialla ja vaatteillani
vahvat tummat säikeet
kauneinta minussa
pudistelen

putoavat itsekseen


hengitän kipua
sisään
ulos

avaan ovet selälleen
käy läpiveto

kaikki leviää käsiltäni
pitkin seiniä huoneita
haurastuvat paperit

tunnen teidät kyllä
ovilta katsotte
menneen piteleminä

sen läven läpi
pujotan sormeni


täällä olen

japanilaisia laskuja

näin sinut jälleen
aamupäivän rauhattomassa unessa
palasit

et tiennyt nimeäsi
minä tiesin kaiken

miten olit
muutunut

silti hapuilin kohti
epätoivon ja suihkuverhon
peittämällä iholla

sanoo maalari

koivun sormet
valkeiksi jääneet jäätyneet
jos sanat ovatkin kylmiä kohmeisia
jään kielestäni kiinni

herätellen varovasti
sormenpäiden kulku
ihosta irti
tuntovillaa
ohuita haivenia hipoen

avata
pidellä
päästää
liikkua

lanteistani ulospäin sisäänpäin
pintaan, pohjatyveneen, virtaan
aallon alla

tukea itseään
vyötäröstä pidellen
pitää horjumasta


kohtalonpehmeys,
sanoo maalari

olen peiliolento
olen torni

lasken lämmintä vettä kylmille käsilleni
palaan veden mukana palan

minusta tuntuu kuin
näkisin hämärässä
minua lähimmästä kielestä vain sanan muotoja
samanlaisia kaikki

haparoiden
tartun siihen johon osun

kylmät kädet

ihossa allasveden tuoksu

kämmenen kupissa
kaukainen kaksoiselämäni

pitelen

joulunaikaan tein löytörunoja
en kirjoittanut niitä ylös
mutta haluaisin kyllä muistella niitä tähän
löytörunojen löytäminen on kaunista


22.12.2012

Lumen
hienointa valkeaa usvaa
pelkästä henkäyksestä

kamomillaa ja hunajaa pienelle hengelle

ehkä on hyvä että
muisto koputtaa
opetus

en avaa
mutten unohda